Kategoria: Permakulttuuri

Harjut olivat vihdoin valmiit, ja koska on sen verran hyviä ja lämpimiä ilmoja luvattu, uskaltauduin kylvämään ja istuttamaan toisen harjuista jo nyt. Toinen jäi vielä odottamaan, että siihen tulevat taimet ehtivät hieman kasvaa.

Puutarhani sijaitsee vyöhykkeellä 2. Kuitenkin sekä kohopenkeistä, lavakaulusviljelystä että harjuista sanotaan, että korkeammalla on jopa yhden kasvuvyöhykkeen verran edullisemman olosuhteet viljelylle. Lisäksi jo harjujen rakenteluvaiheessa niihin laitettu hevosenlanta höyrysi ja kompostoituminen oli täydessä käynnissä, joten maan lämpötila harjussa on varmasti jo yli kymmenen asteen, ja näillä keleillä todennäköisesti jo lähellä viittätoista astetta. Taimetkin ehdin totuttaa hyvin ulkoilmaan ja tuuleen, ainoastaan yksi kesäkurpitsan taimista näytti vähän huonovointiselle. Taimet ovat kyllä edelleen melko pieniä, mutta ajattelin että jos ne ovat kasvaakseen niin kyllä ne selviävät istutuksesta.

Siten siis lähdin rohkeana tekemään kylvöjä. Taimista tähän harjuun tulivat ruusukaalit, parsakaalit, muutama kesäkurpitsa, timjamia, meiramia, korianteria, tilliä ja persiljaa. Perunoita oli jäänyt yli, joten niitäkin pääsi muutama harjun reunoille. Siemenistä tähän ensimmäiseen harjuun tulivat keltajuuri, porkkana, viherisipuli, pinaatti, salaatteja ja lisää yrttejä edellämainituista sekä lisäksi huiskuvuoriminttu ja aito oregano.

Kylvämisen suoritin siten, että tein ensin olkikatteeseen sopivan kolon tai alueen. Sen jälkeen laitoin alueelle pintamullan lisäksi hieman kasvuturvetta. Sitten vaan taimi tai siemenet multaan, ja kasteluvettä päälle. Kun koko harju oli käyty läpi, tein vielä erillisen kastelukierroksen. Sen jälkeen levitin ison, 3,2 x 9,4 m harson koko komeuden ylle.

Nyt jännittää, että ovatko taimet hengissä kun pääsen tilalle seuraavan kerran. Harson ja katteen pitäisi jonkin verran pidättää kosteutta, ja myös lämpöä. Toivottavasti Rantamäen tilan päälle eksyisi viikon aikana muutama sadepilvi, ja kasvu olisi päässyt hyvään alkuun.

Tulevina vuosina harju näyttää istutusvaiheessa jo ihan erilaiselle, kun monivuotiset kasvit ovat jo paikallaan. Osa istuttamistani yrteistä on periaatteessa monivuotisia, mutta usein ne eivät menesty Suomen talvissa. Jospa harju olisi riittävä lämpöpatteri ja saisin yrtit menestymään tässä, varsinkin kun joillain permakulttuuriviljelijöillä tämä on onnistunut.

Nyt siis vaan valmistaudutaan seuraavan harjun kylvöihin ja istutukseen, ja odotellaan satoa.

Harjuviljely (Hügelkultur) on saksalainen puutarhaviljelyn menetelmä. Siinä kohopenkit rakennetaan siten, että penkin sisässä on puunrunkoja, jotka hiljalleen hajotessaan tarjoavat kasveille ravinteita vuosien ajan. Mitä karkeampaa materiaalia eli isompia puut ovat, sitä kauemmin ravinteita riittää. Harjuissa voi kasvattaa niin monivuotisia kuin yksivuotisiakin lajikkeita.

Olin suunnitellut vanhan marjatarhan liepeille kasvinviljelyaluetta, ja kun perehdyin tarkemmin hügelkultur-menetelmään, päädyin harjuihin. Tätä päätöstä tuki se tosiasia, että meillä on vielä vuoden 2018 hakkuiden jäljiltä puumateriaalia metsät täynnä, ja muutamat tuulenkaadot siihen lisäksi. Multamaatakin olisi omasta takaa, kun viime kesänä kaivatimme jo paikkaa tulevalle autotallille. Multamaa olisi pitänyt seuloa, ja lisäksi koko autotallin paikka on niin märkä, ettei sinne ole edes kottikärryillä asiaa, saati sitten millään moottorivehkeellä. Aikataulusyistä päädyin sitten tilaamaan nuppikuormallisen multaa paikalliselta maanrakennusyrittäjältä, ja samasta paikasta sain myös kuormallisen hevosenlantaa maanparannukseen.

Materiaalit olivat siis pääosin hankittuna, joten ei muuta kuin rakentamaan. Kohopenkin ja viljelyharjun rakentamisessa yleensä kuoritaan pintamaata pois aloittamisvaiheessa. Koska meillä on suhteellisen hyvä maaperä, ja lisäksi rikkaruohot tuskin kasvavat koko harjun läpi, päädyin vaan aloittamaan maanpinnan päältä. Ensimmäisenä paikalle laitettiin isompia, jopa tukkikokoisia, jo hieman lahonneita koivuja. Sen jälkeen vuorossa olivat isommat ja pienemmät oksat.

Oksaytimen jälkeen harjuun laitetaan kevyempää materiaalia, esimerkiksi haravointijätettä. Jonkin verran jaksoin haravoidakin, mutta suurimman osan tästä kerroksesta muodostaa talon ala- ja yläpohjasta peräisin olevat eristeet, eli siis sammalta, purua ja turvetta/maata. Materiaalia sai kärrätä valehtelematta vähintään 50 kottikärryllistä. Tämä siksi, että konevoimaa ei voinut käyttää, kun eristeet oli kipattu sinne tänne tontille odottamaan jatkokäyttöä, maatuvaa ainesta kun ovat. Kerroksen paksuus on noin 20-30 cm.

Seuraavana tuli lantakerros, jonka tehtävänä on tarjota typpeä ensivaiheeseen sekä käynnistää kompostoituminen ja siten oksamateriaalin hajottaminen. Lantaa on keskimäärin 10-20 cm kerros.

Lannan jälkeen tulee pintamulta. Pintamullan ajovaiheessa harjut tuppasivat vähän leviämään, koska takakauhaa ei saanut ylemmäs ja kippiä käytettäessä kauha hajotti jo tehtyä rakennelmaa. Siten harjuista tuli hieman matalampia, mutta käytännön syistä se ei itse asiassa ole ongelma. Pääseepähän aurinko paremmin paistamaan mansikoille ja herukoille, kun ei ole muuria edessä. Harjun päällä pintamultaa on noin 15 cm, mutta rinteellä enemmänkin, jopa 30 cm.

Pintamullan jälkeen harjut muotoiltiin lopulliseen muotoonsa, ja sen jälkeen levitettiin olkikate. Olkikatteen hankinta vaati hieman viitseliäisyyttä, ensin maanrakennusurakoitsijan avustuksella etsittiin tila, josta olkea saisi ostaa. Sitten lähdin ajelemaan peräkärry perässä hyvän matkaa kunnan toiselle puolelle, josta erään tilan pihasta sain sitten olkipaalini hankittua. Silputtua vehnänolkea, joka kävi tarkoituksiini hyvin. Jos harjuun laittaa enimmäkseen monivuotisia ja puuvartisia kasveja, katteeksi käy oksahake, mutta pehmeävartisten kasvien kanssa myös katteiden olisi hyvä olla pehmeämpiä. Olki kuluttaa hajotessaan maasta jonkin verran ravinteita, mutta en näe sitä tässä tapauksessa ongelmana, kun ravinnevarastoa on piilotettuna harjun sisään yllin kyllin.

Harjut ovat siis valmiita istutusta varten. Siitä lisää toisessa postauksessa.

Olen kevään aikana lueskellut useampia artikkeleita ja blogipostauksia perunan kasvatuksesta olkikatteessa. Lisäksi kaikki erilaiset ”no-dig” -penkit ovat mielenkiintoisia, eli istutus/viljelyalueet, joissa ei käännellä maata, vaan kerrostetaan ja katetaan. Näistä kaikista kehittelin oman versioni perunapenkistä, joka oikeammin on alku vuoroviljeltävälle katetulle vihannesmaalle.

Ensimmäinen vaihe oli paikan valinta. Tarkkailin muutaman aurinkoisen kevätpäivän ajan auringon valoa ja puiden varjoja, ja päädyin niiden perusteella vanhan marjatarhan eteläpuolelle. Alueelle lankeaa muutamien puiden varjoja, mutta varjoinen aika on aika lyhyt. Suurin osa keskipäivän ja iltapäivän auringosta osuu alueelle. Alueen reunoille laitoimme kunnon puunrungot, jotka muodostavat riittävän korkean reunuksen oljelle.

Jotta koko kesä ei meinisi rikkaruohojen kitkennässä, piti penkin pohjalle miettiä ratkaisua. Vaihtoehtoja olivat erilaiset kartongit ja pahvit, sanomalehti tai kate. Koska olin hankkinut suurpaalin olkea, päädyin laittamaan paksun kerroksen olkea tiukkaan painettuna pohjalle. Koska pohjamaa on hyvää multamaata, pitkällä tahtäimellä ei ole mitään estettä sille, että kasvien juuret ulottuvat myös pohjamaahan.

Perunaa voi ilmeisesti viljellä ihan pelkässä olkikatteessakin, mutta päädyin levittämään ensimmäisen olkikerroksen päälle kuitenkin multakerroksen, koska myös multaa olin tilannut harjuja varten nuppikuormallisen pihaan. Lisäksi jatkon kannalta olisi myös hyvä saada vähän maa-aineksia oljen sekaan jo valmiiksi. Koska peruna ei vaadi kasvualustaltaan juuri mitään, ajattelin tämän ratkaisun riittävän.

Perunat istutin tavanomaisen harjumuodostelman sijaan verkkomaisesti, noin 30 cm väleillä. Penkin pohjoisosassa on 5 kg rosamundaa ja eteläosassa on siikliä. Siiklin siemenperunat olivat niin pieniä, että niitä ei mennyt kuin reilu 3 kg. Jokaisen perunan kohdalle laitoin noin kaksi reilua kourallista kasvuturvetta, joka on lannoitettua ja kalkittua. Ja sitten vaan olkea päälle, reilusti.

Mielenkiinnolla jään odottelemaan, että milloin perunanvarret nousevat pintaan ja minkälaista satoa saadaan. Siiklien pitäisi olla nostettavissa heinäkuun loppupuolella, juuri sopivasti silloin kun kesäloma alkaa.